Valikko Sulje

Peter Lodenius: Pitkä aamu

Aamulla 21.8.1968 herään varhain Národnín varrella sijaitsevassa retkeilymajassa, joka on sittemmin saanut antaa sijaa Kansallisteatterin uudisrakennukselle. Lähden liikkelle vähän kuuden jälkeen, olen nimittäin pyrkimässä mukaan ulkomaalaisten tšekin kielen opiskelijoitten maaseuturetkelle jonne bussi lähtee heidän Vinohradyssa sijalisevan asuntolan edestä seitsemältä. Näin ollaan suunniteltu Reijo Nikkilän kanssa. En ole ehtinyt pitkälle kun pari suihkukonetta ujeltelee ohi oudon matalalla. Montaakaan ihmistä ei ole liikkeellä, mutta ne harvat jotka tulevat vastaan näyttävät kireiltä ja synkiltä. Mutta kuka nyt olisi aurinkoisimmillaan siihen aikaan aamusta?

Václavské náměstíkin on melko autio, mutta sielläkin ilmeet ovat vakavia. Vasta kun Václavskén keskivaiheilla paikalle ilmestyy kaksi eri lehtien hätäpainoksia, oikeastaan lentolehtisiä, jakavaa miestä ja kun näen toisen niistä itkevän, tajuan jotain ratkaisevaa tapahtuneen. Onhan pitkin kesää ollut ajoittain rankkaakin polemiikkia sosialistisen leirin sisällä ja sotilasharjoituksia on järjestetty, mutta siitä huolimatta en ole voinut kuvitella että pahin mahdollinen todella olisi mahdollista.

En kuitenkaan vielä tiedä mitä on tapahtunut, en pysty lukemaan lentolehtisiä enkä kyselemään ihmisiltä, tähän aikaan länsikielten taitoisia on Prahassa aika harvassa. Vasta kun olen päässyt Reijon asuntolaan kuva selkenee. Koko karmea totuus luultavasti selviää minulle sinä aamuna hitaammin kuin kenellekään muulle ihmiselle.

Retkestä ei tietenkään tule mitään. Sen sijaan lähdemme Reijon kanssa takaisin keskikaupungille. Václavskélle on muodostunut lehdenjakajien ympärille pieniä keskusteluryhmiä. Yhdessä niistä käydään kiivas väittely, jossa vanhempi mies ilmeisestikin puolustelee miehitystä. Hän onkin ainoa jonka näen tekevän niin sen viikon aikana jolloin vielä olen Prahassa. Vasta joskus puolelta päivin ensimmäiset panssarivaunut ja -ajoneuvot tulevat vastaan. Niille buuataan ja osoitetaan nyrkkiä, paljon muuta ei voi tehdä. Ainoastaan Radiotalon ulkopuolelle rakennetaan busseista barrikadeja. Radioasemista tulee alusta asti passiivisen vastarinnan selkäranka ja tästäkin talosta onnistutaan siirtämään ihmisiä ja ehkä varusteitakin armeijan liikkuviin lähettimiin joista tietojen välittäminen jatkuu eteen päin.

Radiotalon ulkopuolelle Vinohradskálle on kerääntynyt satoja ihmisiä ihmiskilveksi. Bussi ei toisaalta estä kovin pitkään panssarivaunun etenemistä. Panssarivaunu pystyy vartissa mankeloimaan sen kolmenkymmenen sentin paksuiseksi romupaketiksi. Absurdilla tavalla mielenkiintoinen esitys.

Molemmin puolin tilanne radiotalon kohdalla vedetään tiukaksi, mutta yritetään kuitenkin välttää ihmisuhreja, neuvostojoukot eivät kotimaassaan käyttäytyisi näin varovaisesti ja luulen että vastarinta Puolassa tai Unkarissa olisi kuumaverisempää. Useita ihmisiä kuitenkin kuolee. Reijo yrittää päästä pääpostiin soittamaan Suomeen. Sofian nuorisofestivaaleilta hänellä on mukana Ylen nauhuri ja hän ajattelee voivansa tehdä joitakin radiojuttuja, mutta yhteydet on jo katkaistu. Emme silloin vielä tunne Lieko Zachovalováa. Hänenhän on pysyttävä kotonaan melkein koko ajan voidakseen järjestää puhelinyhteyksiä Suomeen, ensin Sveitsin kautta. Luovumme enemmistä yrityksistä, ja hyvä niin. Voimme sen sijaan liikkua vapaasti ja nähdä mitä tapahtuu.

Voimme liittyä ensimmäiseen lähinnä opiskelijoista koostuvaanmielenosoitukseen jossa muiden mukana huudamme ”Okupanti fašisti”.

Voimme seurata tšekkien ja venäläisten sotilaiden välisiä tiukkoja keskusteluja. Sotilailla on hämärä käsitys siitä mistä on kyse, mutta ei ole kuitenkaan kanttia myöntää että joku olisi tehnyt erehdyksen.

Voimme kerätä hätälehtiä ja muita toreilla ja turuilla jaettavia painotuotteita ja katsella nopeasti tuotettuja, monasti iskeviä julisteita jotka kohta peittävät keskustan seinät.

Voimme seurata ihmisvilinää Václavin patsaalla josta nopeasti muodostuu vastarinnan jonkinlainen näkyvä hermokeskus.

Muuta emme voi.

toimittaja

Helsingin ja Prahan kulttuuripääkaupunkivuoden sarjasta ”Minun Helsinkini, minun Prahani”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *