Valikko Sulje

Jussi-Pekka Hakkarainen: Praha – kirjailijan kaupunki ilmestynyt

Bohemia 1/2006

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran julkaisemassa Kirjailijan kaupunki -sarjassa on Pariisin, Tarton, Berliinin ja Rooman jälkeen ilmestynyt Prahaa käsittelevä teos. Kirjan on toimittanut nuori turkulainen historioitsija Jussi-Pekka Hakkarainen.

Hakkarainen on tehnyt suuren työn etsiessään suomalaisia Praha- ja Tšekki-kuvauksia monenlaisista kirjallisista lähteistä molemmilla kotimaisilla kielillä. Läheskään kaikkea kirjaan otettua materiaalia ei ole aikanaan painettu, vaan lainauksia on myös mm. kirjeenvaihdosta ja päiväkirjoista.

Kirjan nimi johtaakin aika tavalla harhaan, sillä teos ei sisällä ainoastaan kirjailijoiden näkemyksiä Prahasta, vaan mukaan on kelpuutettu sitaatteja myös toimittajilta, tutkijoilta ja muulta kulttuuriväeltä. Syynä lienee ennen kaikkea se, etteivät suomalaiset kirjailijat ainakaan ennen 1990-lukua käyneet yhtä ahkeraan Prahassa kuin vaikkapa Pariisissa, joten liian tiukoilla kriteereillä aineistoa olisi kertynyt paljon niukemmin – nytkin teos on noin kolmanneksen eli satakunta sivua Pariisin-opusta ohuempi.

Praha – Kirjailijan kaupunki on lainauksien tilkkutäkki, jonka osasina on niin asiantuntevia, eläviä kuin pinnallisiakin näkemyksiä 1840-luvulta 2000-luvulle, J.V. Snellmanista Ilmari Kiannon ja Lieko Zachovalován kautta Tommi Liimattaan – kaikkiaan noin 70 kirjoittajalta. Sitaattien jatkumosta käy hyvin ilmi, kuinka suomalaisten suhde Prahaan ja tšekkeihin on kehittynyt – valaisevaa on esimerkiksi nähdä, kuinka vahvasti itäblokkiin liittäminen ja vuoden 1968 miehitys syrjäyttivät aiemman käsityksen kaupungin ja maan ”eurooppalaisuudesta”. Teos luokin aivan uudenlaisen, kiehtovan katsauksen Suomen ja Tšekin kulttuurisuhteisiin ja sitä voi suositella kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.

Valitettavasti täytyy todeta, että heikkouksiakin on. Kun kirjasta on haluttu tehdä mahdollisimman moniääninen, niin omaperäisimmät ja kiinnostavimmat sitaatit jäävät monesti irrallisiksi ja uhkaavat hukkua tekstimassaan. On myös helppo havaita, että kirjan toimittajalla on ollut konseptillisia ristipaineita – toisaalta hän on ilmeisestikin halunnut luoda yleisluontoisen katsauksen suomalais-tšekkiläisiin kirjallisiin suhteisiin sekä antaa maallikkolukijalle perustiedot Tšekin historiasta; toisaalta häntä ovat sitoneet SKS:n kaupunkisarjan puitteet, mikä tarkoittaa Prahan miljöökuvausten painottamista. Tuloksena on paikoittainen epätasapaino, ja historian kuvaus on toisinaan yksioikoista.

Valitettavaa on myös se, että teoksessa ei huomauteta edes karkeista asiavirheistä sitaateissa – esimerkiksi heti teoksen aluksi runoilija Olli Heikkonen maalailee Vltavassa virtaavan ”Alpeilla sulaneen jään”; todellisuudessa Tonava kerää Alpeilta pohjoiseen virtaavan veden hyvän matkaa ennen Tšekin rajaa ja Vltava saa alkunsa Böhmerwald- eli tšekkiläisittäin Šumava-vuoristosta. Terminologiassakin on ajoittain epätarkkuuksia – kirjassa käytetään esimerkiksi toistuvasti sanaa böömiläinen, vaikka selvästi viitataan etnisiin tšekkeihin eikä Böömin asukkaisiin kansallisuuteen katsomatta (esim. s. 90).

Tällaiset moitteet jääkööt kuitenkin pelkäksi sivuhuomautukseksi, sillä teoksen hyvät puolet ovat verrattomasti mittavammat. On syytä kiittää Jussi-Pekka Hakkaraista ja SKS:aa todellisesta kulttuuriteosta. Praha – Kirjailijan kaupunki kuluu varmasti vielä kauan niin matkailijoiden kuin Prahasta ja Tšekin kulttuurista syvällisemmin kiinnostuneiden käsissä.

Sampo Saari

Hakkarainen, Jussi-Pekka (toim.): Praha – Kirjailijan kaupunki. SKS: Helsinki 2005. 198 s.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *