Valikko Sulje

Eero Balk: Olomouc – määriläistä katolisuutta ja suomen kielioppia

Bohemia 3/2005

Ensimmäinen suomen kielioppi on kirjoitettu ainakin osaksi Määrin Olomoucissa. Se oli latinankielinen eikä sitä ole tiettävästi koskaan julkaistu. Sen käsikirjoituskin on kadonnut, mutta siitä on säilynyt ruotsinnos Helsingin yliopiston kirjastossa.

Kieliopin laatijat Olaus Sundergelteus ja Johannes Jussoila opiskelivat monien muiden Ruotsin alamaisten tavoin 1500-luvun loppupuolella Olomoucin jesuiittakollegiossa. Elettiin Martin Lutherin reformaation (Suomessa uskonpuhdistuksen) jälkeistä aikaa, ja katolinen kirkko vastasi haasteeseen omalla jesuiittojen toteuttamalla reformaatiollaan. Ruotsin valtaistuimelle oli vuonna 1568 noussut luterilaisen Eerik XIV:n veli Juhana III, entinen Juhana-herttua, joka oli asunut Turun linnassakin puolisonsa, Puolan prinsessan Katariina Jagellonican kanssa. Hän ohjasi Ruotsin kirkkoa katoliseen suuntaan ja perusti Tukholmaan katolisen pappiskollegion. Sen ruotsalaisia ja suomalaisia opiskelijoita hän kannusti jatkamaan Euroopan jesuiittakollegioissa, etenkin Rooman Collegium Germanicum et Hungaricumissa, jossa opiskeli myös tšekkejä. Ulkomaille jesuiittojen oppiin lähteneiden joukossa olivat mm. luterilaisten piispojen Eerik Sorolaisen ja Paavali Juustenin pojat ja Juhana III:tta tukeneiden porvarien poikia. 1500-luvun loppuvuosikymmeninä suomalaisia vihittiin papeiksi Euroopan katolisissa oppilaitoksissa lähes yhtä monta kuin luterilaisissa.

Ensimmäiset 12 jesuiittaa saapuivat Prahaan Espanjasta vuonna 1556 elvyttämään Böömin kuningaskunnan hiipuvaa katolista kirkkoa. Määrin rajakreivikunnan pääkaupunkiin Olomouciin (saks. Olmütz) perustettiin vuonna 1573 myöhemmin yliopistoksi kohonnut jesuiittakollegio, johon värvättiin erityisesti opiskelijoita katolisuuden ja luterilaisuuden välillä horjuvasta Ruotsista ja Rooman paavin hengelliseksi johtajakseen tunnustaneita ortodoksisia ruteeneja (ukrainalaisia). Olomoucista tulikin suosittu opiskelupaikka. Vuodelta 1580 säilyneen matrikkelin mukaan Olomoucin kollegiossa oli sen seitsemänä ensimmäisenä toimintavuonna ollut kirjoilla parikymmentä Ruotsin kuninkaan alamaista, mm. Rauman pormestarin Jussoilan neljä poikaa ja eteläsuomalaisen porvarin Marcus Sundergelteuksen poika, entinen luterilainen pappi Olaus. Jesuiitat tarvitsivat kielten oppikirjoja kouluja ja etenkin lähetystyötä varten; paavilta vaadittiin myös kansankielisten jumalanpalvelustekstien julkaisemista. 1500-luvun kieliopit olivat usein vielä taivutuskaavojen ja sanaluetteloiden yhdistelmiä, mutta jesuiittojen johdonmukainen opetusmenetelmien kehitystyö alkoi 1600-luvulla näkyä myös kieliopeissa. Böömin jesuiittaprovinssista (Provincia Bohemiae Societatis Iesu, johon Olomouckin kuului) ovat tavalla tai toisella lähtöisin mm. ensimmäinen yläsorbin kielioppi, ensimmäinen venäjän opas ulkomaalaisille, intialaisen Goan seudun murteen kielioppi ja meksikolaisen tarahumaran kielen kielioppi ja sanaluettelo, jonka käsikirjoitusta säilytetään Määrin maakunta-arkistossa Brnossa. Toiveet katolisuuden voitosta kariutuvat

”Olomoucin maisteri” Sundergelteus oli jo herättänyt huomiota Vatikaanissa. Paavin lähettiläs Antonio Possevino, joka oli toiminut paavin nuntiuksena pohjoismaissa, kunnostautunut Piemonten kalvinistilaisten ja valdolaisten ja Ranskan hugenottien vastaisessa taistelussa, perustanut useita jesuiittakollegioita mm. Puolaan, Böömiin ja Unkariin ja hoitanut Vatikaanin ja Iivana Julman suhteita, sai keväällä 1583 raportin, jonka mukaan Ruotsin kuninkaan hovissa vaikuttava suomalainen Sundergelteus oli aiheuttanut suorasukaisella toiminnallaan suurta huolta luterilaisten pappien keskuudessa. Pian tämän jälkeen Sundergelteus lähti jatkamaan opintojaan ja sai Roomassa tehtäväkseen laatia Suomen kieliopin. Se jäi häneltä kuitenkin kesken, ja työn vei päätökseen Johannes Jussoila, joka oli sitä ennen osallistunut Olomoucissa jo saksalaisjesuiitta Petrus Canisiuksen katolisen katekismuksen Summa doctrinae christianae ruotsintamiseen ja suomentamiseen. Katekismuksen suomennoskin jäi painamatta. Jussoila oli vihitty papiksi Olomoucissa ja toiminut sen jälkeen Juhanan ja Katariinan pojan Sigismundin hovikappalaisena. Vuonna 1585 hän oli puolustanut uskoaan vakuuttavasti luterilaisen papiston edessä ja siirtyi 1587 Sigismundin mukana Puolaan, jossa tämä valittiin Puolan kuninkaaksi nimellä Sigismund III Vaasa. (Konopištěn linnan kävijät ovat kenties panneet merkille, että siellä komeilee tämän Juhana-herttuan pojan muotokuva.)

Juhana III:n kuoltua 1592 Ruotsin kruunu olisi kuulunut hänen katoliselle pojalleen Sigismundille. Hänen setänsä Kaarle-herttua sai kuitenkin Ruotsin valtiopäivät julistamaan maan luterilaiseksi 1593, ja vuonna 1595 valtiopäivät takasivat uskonvapauden Ruotsissa vain kymmenelle nimeltä mainitulle katoliselle, mm. kreivi Pehr Brahelle. Kaarle löi Sigismundin lopullisesti Stangebron taistelussa 1598. Kaikkein pisimpään katolisella puolella pysytteli Suomi, jonka Kaarle onnistui valtaamaan takaisin vasta nuijasodan yhteydessä. Tähän sotaan liittyy Albert Edelfeltin kuuluisa maalaus Kaarle-herttua herjaa Klaus Flemingin ruumista. Fleming oli katolis- ja Sigismund-mielisten suomalaisten johtaja.

Turussa ja Viipurissa pantiin toimeen verilöyly, jossa surmattiin useiden katolisten mahtisukujen kuten Tavastien, Munckien, Creutzien ja Stjernkorsien jäseniä. Kaarle kielsi voittonsa jälkeen alamaisiltaan opiskelun jesuiittakollegioissa, mutta Puolassa vaikuttaville jesuiittakoulujen kasvateille tarjottiin mahdollisuutta luopua uskostaan ja palata Ruotsiin. Vain muutama heistä noudatti kutsua, useimmat jäivät Sigismundin palvelukseen Puolaan. Olaus Sundergelteus toimi vikaarina Tarton katolisessa seurakunnassa ja Johannes Jussoila samassa virassa Pärnussa. Nykyisen Viron pohjoisrannikko oli näet Ruotsin hallinnassa, mutta Liivinmaa ja samalla sekä Pärnu (Pernau) että Tartto (Dorpat) kuuluivat Puolaan. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ollut koskaan liittynyt jesuiittaveljeskuntaan – ainut suomalainen jesuiittaveljeskunnan täysjäsen oli uusmaalainen Paulus Ingevaldi, joka oli opiskellut itäpreussilaisessa Braunsbergissä (nyk. Braniewo Puolassa), Roomassa ja galitsialaisessa Lwówissa (nyk. Lviv Ukrainassa) ja toimi pappina Danzigissa (nyk. Gdańsk Puolassa). Juutalaisghetosta jesuiittakollegioksi ja kasarmiksi

Sundergelteuksen ja Jussoilan aikana Olomouc oli vilkas kulttuurikaupunki. Juuri tuolloin sen katedraalikuoroa johti säveltäjä Jacobus Gallus (ks. Bohemia 3/2004). Jesuiittakollegio oli pystytetty vanhan juutalaiskorttelin paikalle 1560–1570-luvuilla. Böömin kuningas Ladislaus Postuumi oli karkottanut vuonna 1454 juutalaiset kuninkaankaupungeista, jollainen Olomouckin oli. Synagoga muokattiin uuteen uskoon Herran ruumiin kappeliksi, ja koko konvikti puettiin barokin asuun sen laajennuksen yhteydessä 1720-luvulla. Nykypäiviin on juutalaiselta ajalta säilynyt vain portti. Kappelin uudistamisessa olomoucilainen rakennusmestari Johann Jacob Kniebandl piti mallinaan Rooman jesuiittanoviisien kappelia, kuulun Lorenzo Berninin suunnittelemaa San Andreo di Quirinalea. Niinikään olomoucilaisen Johann Christoph Handken kattomaalaus luetaan kaupungin parhaisiin barokkimaalauksiin. Se kuvaa böömiläisen aatelisen Jaroslav Sternbergin ansioita tataarien kukistamisessa Olomoucin taistelussa 1241.

Jesuiittakollegio ehti toimia Olomoucissa kaksisataa vuotta. Sinä aikana katolisuuden rooli Böömin kuningaskunnassa ehti muuttua ratkaisevasti – siitä oli 30-vuotisen sodan jälkeen tullut suurelle osalle kansaa entistä selvemmin Wienin herrojen ylivallan vertauskuva ja tšekkien oman reformaatioperinteen tukahduttaja. Jesuiittaveljeskunta lakkautettiin vuonna 1773, ja viisi vuotta myöhemmin keisari Joosef II siirrätti Olomoucin yliopiston Brnoon, josta oli tehty Määrin pääkaupunki. Sen jälkeen konviktin tilat toimivat kasarmeina ja asevarastoina lähes kaksisataa vuotta; ainoastaan Herran ruumiin kappelissa pidettiin 1800-luvulla evankelisia jumalanpalveluksia. Viime vuodet konvikti on ollut toisen maailmansodan jälkeen uudelleen perustetun Olomoucin yliopiston hallussa, ja se on kunnostettu hienosti yliopiston taideaineiden opetuksen käyttöön. Entisessä kappelissa järjestetään mm. konsertteja, ja konviktissa on useita pieniä teatterisaleja.

Eero Balk

Lähteet:
Ivana Čornejová: Tovaryšstvo Ježíšovo. Jezuité v Čechách. Praha 1995.
Jarl W. Gallén: Svensk katolicism och svenska katoliker sedan 1500-talet. Credo 1927, s. 94–100.
Jussi Nuorteva: Suomalaisten ulkomainen opinkäynti ennen Turun akatemian perustamista 1640. Helsinki 1997.
Olomoucin yliopisto, www.upol.cz
Josef Vraštil – Antonij Florovskij – Bohuslav Havránek: Mezinárodní význam české provincie Tovaryšstva Ježíšova. In: Co daly naše země Evropě a lidstvu. Praha 1939.
Ks. myös Richard Pražák: Suomalais-tšekkiläiset kulttuurisuhteet. Bohemia 1/2000

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *