Valikko Sulje

Sampo Saari: Ylimielisestä professorista isähahmoksi? Václav Klausista Tšekin toinen presidentti

Bohemia 1/2003

Tšekin parlamentti onnistui lopulta valitsemaan tasavallalle uuden päämiehen presidentinvaalin kolmannella kierroksella 28. helmikuuta 2003. Demokraattisen kansalaispuolueen (ODS) mahtimiehestä, ex-pääministeristä ja ex-puhemiehestä Václav Klausista tuli virallisesti presidentti Václav Havelin seuraaja Prahan linnan valtiaana 7.3.2003. On aika luoda katsaus Klausin värikkääseen poliittiseen uraan kommunisminjälkeisessä Tšekissä.

Jo 1990-luvun puolivälissä oli selvää, että juuri Václav Klausilla olisi halutessaan parhaimmat mahdollisuudet seuraavaksi valtionpäämieheksi – onhan hän koko kommunisminjälkeisen ajan varmasti vaikutusvaltaisin tšekkipoliitikko. Ekonomisti Klaus sai vallan vaihduttua marraskuussa 1989 valtiovarainministerin salkun ja tehtäväkseen luotsata Tšekkoslovakian talous kommunismin karilta kapitalismin aurinkorannoille. Thatcheriläiseksi julistautuneesta Klausista tuli hyvin pian Tšekkoslovakian politiikan todellinen mahtimies, jonka osuus oli ratkaiseva niin puoluejärjestelmän syntymisessä kuin Tšekkoslovakian hajottamisessakin. Tšekin pääministeri Klausista tuli 1992, ja maa sai nauttia monta vuotta reippaasta talouskasvusta – ja Klaus talousneron kansainvälisestä maineesta.

Talous alkoi kuitenkin yskiä pahasti vuonna 1997 ja loppuvuodesta ODS ajautui kriisiin. Puolueen rahasotkut ja johdon eripuraisuus johtivat lopulta Klausin luopumiseen pääministeriydestä ja uuden Vapauden unioni (US) -nimisen puolueen erkaantumiseen ODS:stä. Unionistit asettuivat poliittisesti lähelle presidentti Václav Havelia ja saavuttivat myös oikeistolehdistön suosion – kolmikko US-lehdistö-Havel alkoikin arvostella Klausia yhä piikikkäämmin. Klaus pysyi kuitenkin ODS:n johtajana, mikä on epäämätön osoitus hänen kyvyistään poliitikkona.

Oikeistokentän hajaantuminen mahdollisti sosiaalidemokraattisen ČSSD:n nousun Tšekin suurimmaksi puolueeksi kesän 1998 vaaleissa, mutta ODS ylsi torjuntavoittoon toiseksi suurimmalla äänimäärällä. Demarijohtaja Miloš Zeman ei onnistunut muodostamaan enemmistöhallitusta, joten aiemmin leppymättöminä vihollisina esiintyneet ČSSD ja ODS päättivät jakaa vallan erikoislaatuisella tavalla. Ne solmivat ns. oppositiosopimuksen, jossa ČSSD:n muodostama vähemmistöhallitus lupasi noudattaa tietynlaista politiikkaa ja ODS pidättäytyi hallituksen kaatamisesta. Lisäksi puolueet jakoivat keskenään tärkeimmät virat, ja Klausista tuli parlamentin alahuoneen puhemies. Suurpuolueet eivät kuitenkaan lopulta onnistuneet muuttamaan vaalilakia niin, että pienten puolueiden asema olisi entisestään heikentynyt.

Vuosinaan ”sopimusoppositiossa” Klaus pysyi julkisuudessa kulkemalla omia teitään ja huutelemalla omia totuuksiaan. Hän viljeli taajaan kriittisiä kommentteja niin poliittisista vastustajistaan, sudeettisaksalaisten vaatimuksista, EU:sta kuin Natostakin – kun listaan lisätään vielä varauksellisuus presidentti Havelia kohtaan ja ylimielinen asenne toimittajankloppeihin, saadaan resepti, jolla voisi keittää kasaan yhtä hyvin myös tuolloisen pääministeri Zemanin. Kaiken kaikkiaan hallituskausi sujuikin yllättävän sopuisasti, ja talouskin kohentui ennen kaikkea lisääntyneiden investointien ansiosta.

Viimekesäisten parlamenttivaalien alla Klaus silotteli hieman julkista kuvaansa ja ilmoitti aiemmasta poiketen mm. olevansa EU:n kannattaja. Pettymys olikin suuri, kun ODS ei onnistunut sen enempää nousemaan hallitukseen kuin pysymään sopimusoppositiossakaan, vaan uuden hallituksen muodostivat ČSSD, US ja kristillisdemokraattien KDU-ČSL. Ironista kyllä, uusi hallitus on riitaisuutensa vuoksi osoittautunut kuitenkin edeltäjäänsä paljon horjuvammaksi niukasta parlamenttienemmistöstään huolimatta.

Klaus ilmoittautui hyvissä ajoin mukaan presidenttikilpaan, josta tuli moninäytöksinen ja sekava draama. Lopulta Klaus valittiin virkaan mahdollisimman tiukassa äänestyksessä vaalien kolmannella kierroksella – ja viime kädessä kommunistien äänillä! Reaalipoliitikko Klausille moinen kysymys on kuitenkin sivuseikka; presidentiksi valinta toi hänelle makean revanssin politiikan valokeilasta jo vetäytyneistä Havelista ja Zemanista.

ODS:n kunniapuheenjohtajaksi valittu Klaus ilmoitti heti valintansa jälkeen pyrkivänsä puoluerajojen yläpuolelle ja kaikkien tšekkien presidentiksi jo Masarykin viitoittamaa tietä. On kuitenkin helppo päätellä, ettei nykyinen pääministeri Vladimír Špidlakaan (sd) voi olla aivan huolettomilla mielin, kun hänen virka-autonsa ajautuu Prahan linnavuoren varjoon.

Sampo Saari

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *