Valikko Sulje

Jan Skácel: Pieni arvostelu

Bohemia 2/2002

Pieni arvostelu niistä, jotka suolasivat meren

Jokaisessa maassa ilmestyy silloin tällöin ihmisiä, jotka väittävät suolanneensa meren. Tai ehkäpä he eivät edes väitä sitä, mutta käyttäytyvät kuin siihen kykenisivät. Näin tapahtuu jopa niissäkin maissa, joissa ei ole merta eikä ole koskaan ollutkaan, niin kauas kuin muisti ulottuu.

On kohtuutonta väittää suolanneensa meren tai käyttäytyä niin.

Jokainen ihminen tietää tai ainakin hämärästi tajuaa, että meren on suolannut maa. Myöntäisin jopa, vaikka tietyin epäilyin, että meren on suolannut Jumala. Loppujen lopuksi se on todennäköisempää kuin väite, että sen olen tehnyt vaikkapa minä.

Meren suolaus on hölynpölyä, joka toistuu historiassa kauhistuttavan säännöllisesti.

Ehdotan ihmiskunnalle: Aina kun maapallolle ilmestyy ihmisiä, joiden päässä sellainen ajatus syntyy, vietäköön heidät kuumana aurinkoisena päivänä meren rannalle kasvokkain valtavan suolaisen veden kanssa.

Jos heille sattumalta tulisi jano tästä kauniista näkymästä, tarjottakoon heille kohteliaati ja päättäväisesti malja merivettä.

Kuurin kustannukset ovat minimaaliset ja merivettä riittää. Ainoastaan alueilla, jotka eivät ole meren rannalla, hoidon hintaa nostavat hieman matkakulut.

Kannatan sitä, että kustannukset menisivät julkisesta rahapussista.

Kaikki tämä olisi kuitenkin silkkaa säästöä, koska vahingot, joita tekevät ne, jotka ajattelevat, että heidän ansiostaan merivesi on suolainen, ovat äärettömät. Kuten meren aavat.

Pieni arvostelu hiekkaan piirretyistä sanoista

Penkkejä ei pian enää ole, lehdet putoavat niiden päälle ja sen jälkeen lumi, sitten niitä ei ole. Mutta toistaiseksi ei olla niin pitkällä. Aurinko on matalalla, vielä puolen päivän aikaan se lämmittää, ja vanhat herrat istuskelevat puistoissa hieman etukenossa.

Pidän niistä vanhoista herroista, rakastan heidän kaukonäköisyyttään, mikä pakottaa heitä käyttämään prillejä, kun he haluavat lukea päivän sanomalehden. Tiedän, että he katsovat kauas menneisyyteen, mutta se ei haittaa minua tippaakaan ja joskus epäilen sitä. Arvostan heidän hiljaista antautumistaan käsitykselle, että kokemus on jakamaton.

He tietävät, että nuoruus ei ole ansio, vaan se on lahja, mutta samaan aikaan he eivät kuitenkaan halua uskoa, että vanhuus olisi ansaittu. Torjuvat sellaisen näkemyksen.

Omassa suuressa uhmassaan he istuskelevat isojen puiden alla kaupungin puistoissa, tekevät ystävyyttä kesyjen oravien kanssa ja heittävät muruja varpusille. Joskus he kertovat toisilleen menneistä, joita ei enää ole. Heitä loukkaa, kun heistä sanotaan, että he eivät ymmärrä tätä maailma. Päinvastoin, he ymmärtävät sitä liikaa.

Joskus he ottavat käsiinsä kepin ja piirtelevät hiekkaan. Kirjoitetut sanat he pyyhkivät nopeasti pois tai tuuli vie ne mennessään. Tässä he muistuttavat Kristusta, joka myös kirjoitti sormella tomuun. Mitä hän kirjoitti, sitä emme tiedä, luultavasti emme olisi osanneet lukea niitä sanoja pelästymättä. Siksi hän pyyhki sanat, kuten tänään vanhukset puistoissa.

Tiedän niistä asioista ja yleensä tulen kaukaa katsomaan vanhuksia ja sitä, kuinka he kirjoittavat sanoja turhaan hiekkaan. Jokin vetää minua heidän luokseen, tunnen heidät kaikki meidän kadultamme, ja kun joku heistä kuolee eikä enää tule, tiedän, että hän teki niin hiljaa, hieman loukkaantuneena ja pahoillaan.

Suomennos: nimimerkki ajeto (Romana Mázerová ja Pekka Kuittinen).
Tämä käännös palkittiin jaetulla kolmannella palkinnolla Bohemian käännöskilpailussa.

Jan Skácel (1922—1989) oli määriläinen runoilija. Hän kirjoitti myös pakinoita brnolaiseen Host do domu -lehteen. Pakinat, joista nämäkin tekstit ovat, julkaistiin vuonna 1964 kokoelmana Jedenáctý bílý kůň (Yhdestoista valkoinen hevonen).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *