Valikko Sulje

Ernst Abenteuer: Tšekki, Itävalta, Baijeri — porsas, hapankaali, knöödeli

Bohemia 1/2002

Tšekin ja sen saksankielisten naapurien Itävallan ja Saksan suhteet kokivat kovia tämän vuoden alussa. Työllä ja tuskalla aikaansaadun tšekkiläis-saksalaisen sovintojulistuksen allekirjoittamisen viisivuotispäivänä 20.1. Tšekin pääministeri Miloš Zeman (sd) antoi itävaltalaiselle Profil-viikkolehdelle haastattelun, jossa nosti jälleen esille saksalaisten karkotuksen Tšekkoslovakiasta 1945—46. Hänen mukaansa saksalaiset olisivat sodan jälkeen ansainneet kuolemantuomion, mutta hyväsydämisyyttään tšekit jättivät heidät henkiin ja vain ”siirsivät” heidät pois kodeistaan. ”Voiko kukaan olettaa, että pettureiden kanssa tehtäisiin sovinto?” kysyi Zeman. Sekä Itävallan että Saksan johto pahoitteli aikansa eläneen kollektiivisen syyllisyyden käsitteen henkiin herättämistä. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder totesi, että Zemanin lausunto ”ei ollut järkevä eikä harkittu” ja peruutti maaliskuisen Tšekin-vierailunsa. Peruutus liittyi selvästi tämänvuotisiin parlamenttivaaleihin, joissa Schröderillä on vastassaan Baijerin pääministeri ja CSU:n johtaja Edmund Stoiber. Hänen vaimonsa on syntynyt Tšekkoslovakiassa ja CSU ja Stoiber ovat olleet sudeettisaksalaisten tukijan maineessa. — Itävallan Vapauspuolueen (FPÖ) entinen puheenjohtaja Jörg Haider taas nimitti Zemania kommunistiksi.
(Kesäkuun parlamenttivaalien jälkeen politiikasta vetäytyvän Zemanin ulkopoliittiseen testamenttiin näyttää kuuluvan kansanryhmien karkotus. Israelilaiselle Haaretz-lehdelle helmikuussa antamassaan haastattelussa hän neuvoi Israelia karkottamaan palestiinalaiset miehitysalueiltaan, jos nämä eivät suostu Israelin asettamiin sääntöihin. Tästä lausunnosta kiinnostui myös EU. Ulkoministeri Jan Kavan luonnehti haastattelua väärinkäsitykseksi.)
Itävallan Vapauspuolue itsekin kunnostautui. Sen alulle panema ns. kansananomus Temelínin ydinvoimalasta kirvoitti odotetusti Zemanin kielen. Itävallan oikeistopopulistit eivät ole tyytyväisiä maiden välillä neuvoteltuun sopimukseen, jonka mukaan Temelínin kangerrellen käynnistyvän ydinvoimalan turvajärjestelyt tarkastetaan lähivuosina, vaan vaatii, että Itävalta asettaa voimalan sulkemisen Tšekin EU-jäsenyyden ehdoksi — ei siis esim. voimalan turvallisuuden lisäämistä tai Tšekin vähittäistä luopumista ydinvoimasta Itävallan tuella. Kansananomuksen tarkoituksena oli saada parlamentti ottamaan kantaa asiaan, mutta vaikka siihen osallistuisi koko kansa, sen tulos ei olisi parlamentille sitova. Zeman lausui, ettei voi ymmärtää, millaiset ihmiset anomuksen allekirjoittavat — ”ja tässä yhteydessä vältän käyttämästä sanaa idiootti”. Zeman kehotti itävaltalaisia myös hankkiutumaan irti Haiderin ”postfasistisesta” vapauspuolueesta. Tutkijoiden mielestä tämä ”Z-efekti” toi haiderilaisille satatuhatta ääntä lisää — kaiken kaikkiaan Temelínin vastaiseen vetoomukseen pani nimensä runsaat 900 000 itävaltalaista. Soppaa hämmensi vielä FPÖ:n puoluesihteeri Peter Sichrovsky sanomalla, että tšekeillä itsellään on tarpeeksi hävettävää natsiajalta: hänen mielestään tšekit auttoivat saksalaisia juutalaisten tuhoamisessa. Tästä taas oli seurauksena Tšekin tasavallan virallinen nootti Itävallalle ja samalla kaivattua julkisuutta kannatustaan menettäville haiderilaisille. Loppujen lopuksi Tšekin alahuoneen puhemies Václav Klaus kävi Itävallassa sovittelemassa maiden suhteita ja esitti toiveen, että maiden kesken puhuttaisiin muustakin kuin Temelínistä ja sodanjälkeisistä saksalaisvastaisista ns. Benešin asetuksista.

Vaikka Tšekin suhteet tärkeimpiin naapureihinsa näyttäisivät viilenneen, tšekkiläinen kirjoittaja Ernst Abenteuer näkee tilanteessa myös myönteistä.

Viime viikot ovat tuottaneet minulle henkilökohtaista tyydytystä ja lähikuukaudet lupaavat sitä vielä lisää. Antropologina ja yksityisenä tulevaisuudentutkijana olen jo useita vuosia ollut varma, että täällä Böömissä, Määrissä, Sleesiassa, Baijerissa, Baden-Württembergissä ja tietysti Itävallassa (ja jotta luettelo olisi täydellinen, pohjois-Italiassa) saamme vielä kokea yhtä ja toista. Niinpä rohkenenkin monien katastrofikommenttien vastapainoksi esittää jo pitkään hautomani pohdinnan tšekki-identiteetistä.

Olen usein miettinyt, että Itävalta-Unkari pulpahtaa jollain tavoin uudelleen Euroopan poliittiselle kartalle. Se tapahtuisi ensimmäistä kertaa demokratian oloissa ja johtaisi kenties vain vahvan kulttuuriyhteyden tunteen uudelleen syntymiseen. Kuka tietää? Tšekkiläisten ja itävaltalaisten poliitikkojen sanaharkka näet tarkoittaa minusta eräänlaista paluuta stereotypioihin, jotka hallitsivat tšekkipolitiikkaa ja poliittista kulttuuria 1800-luvulla ja 1900-luvulla ennen kommunismin ajattomuuteen vajoamista. Toinen maailmansota ja kommunismi lopettivat vuosikymmeniksi normaalit suhteemme kaikkiin naapureihimme ja ajoivat meidät Böömin kattilalaaksoon ja Määrin noroihin. Siksi viimeisten kymmenen vuoden aikana meillä ei ole ollut kylliksi aikaa ja energiaa väitellä alussa mainitun alueen poliittisista ja kulttuuriyhteyksistä. Diplomaattisilla sanomilla loukkauksia toisilleen syytelevät Zeman ja Haider ja romahtamaisillaan oleva suurlähettiläs Jiří Gruša ovat vakuuttaneet meidät kaikki, että meillä on paljon enemmän yhteistä kuin älykköjen teoreettiset pohdinnat Keski-Euroopasta.

Pari pientä kaskumaista esimerkkiä

Sain haudutettua naudanfileetä kermakastikkeessa paikallisena erikoisuutena kauniissa pikku ravintolassa saksilaisessa Jenan kaupungissa, knöödelit vain eivät olleet kyllin kuohkeita. Porsasta, hapankaalia ja knöödeleitä minulle tarjottiin ainutkertaisena ruokalajina satoja vuosia vanhassa Barbarossa-krouvissa Bodenseen rannalla Konstanzin keskustassa, oluen sijasta join sen kanssa saman syksyn viiniä. Unkarin aatelin kesälomapaikassa Crkvenicassa ihailin ränsistyneessä, Kroatian kommunistisen mafian tyhjiin pumppaamaa hotelli Miramaria. Ja vasta sitten tajusin, että kyseessä oli kunnianosoitus Itävallan keisarin veljen linnalle, joka seisoo tänäänkin Euroopan entisen suurimman satamakaupungin, surullisen Triesten lahdella. (Ja onhan Määrin Strašnicessa vielä yksi Miramar. Mikäli tiedätte muita, pyydän ilmoittamaan.) Kaunottaren profiili tyhjiin pumpatun Kladnon Poldi-terässulaton merkissä kuuluu teräsmagnaatti Wittgensteinin puolisolle, hänen poikansa oli 1900-luvun suurin itävaltalainen ja samalla siis meikäläinen filosofi. Filosofin isä oli suurmies, joka jo kauan ennen sotia aavisti mahdollisen kohtalonsa, möi omaisuutensa ja sijoitti sen USA-laisiin arvopapereihin. Näiden rahojen avulla Wittgensteinin juutalaisperhe selvisi sodan yli.

Vihdoinkin kotona!

Mutta nyt asiaan. Itävallan hallituksessa ovat nyt Kansanpuolue ja Vapauspuolue, mutta vuosikaudet siellä piti valtaa Tšekin ”oppositiosopimuksen” (sosiaalidemokraattien vähemmistöhallitus, jota oikeistolainen ODS tukee) tapainen liitto — sosiaalidemokraattien ja Kansanpuolueen suuri koalitio. Lähimmässä naapurissamme Baijerissa on valtaa pitänyt jo 50 vuotta yksi puolue, erittäin menestyksekäs oikeisto-vasemmistopuolue CSU. Sen puheenjohtaja Edmund Stoiber pyrkii myös Saksan liittokansleriksi (ei mitenkään merkityksetön ilmiö). Pohjoisitalialaisesta postfasistista Gianfranco Finistä tulee Italian edustaja EU:n tulevaisuuskonventtiin. Meidän kaikkien edessä kummittelevat nyt vaalit: meillä, Slovakiassa, Itävallassa, Saksassa ja Ranskassa. Miksi kukaan ei mieti näitä yhteyksiä? Emme ehkä päivittelisi niin paljon ”oppositiosopimustamme” ja kärhämiämme itävaltalaisten kanssa, jos ajattelisimme koko alueemme politiikkaa. Että vaikka Itävallan sosialistien strategit sanovat Tšekin pääministerin letkautusten tulevan kreivin aikaan Stoiberille. En pääse tunteesta, että olemme lopultakin palanneet kotiin, keskieurooppalaisen tai eurooppalaisen politiikan osaksi.
Historiamme katkeaminen useaan otteeseen on tuonut toisaalta ylittämättömän tuntuisia katkoksia (emigraatio, poliittiset vainot, sensuuri), toisaalta valtavan tilan suurten ja tärkeiden trendien jatkumiselle ilman sen kummempaa analysointia. Näitä ovat mm. poliittisen kulttuurin ja yleensäkin kulttuurin tapojen trendit. Miksi Baijerissa on niin supervakaa hallitus? Miksi iso koalitio kesti Itävallassa niin pitkään? Miksi Tšekissä ”oppositiosopimus” on toisaalta niin toimiva ja miksi täällä toisaalta vallitsee historiasta juontuva voimakas vastenmielisyys poliittisia puolueita kohtaan? Onko ”tšekkiläisellä tuhattaituri-insinöörillä” (Ferda Muurahaisella), 1900-luvun talouden nousun avainhahmolla, vastineensa Baijerissa tai Itävallassa? Entä itävaltalainen talonpoika?
Samalla olen varma, että yhdeksi Euroopan tulevaisuuskeskustelun aiheeksi nousee meidän ”pieni keskieurooppalainen unionimme”. Euroopan integraation 50-vuotisessa historiassa on tapahtunut tai tapahtumassa useita vastaavia prosesseja: Beneluxin synty, Saksan ja Ranskan sovinto, Ison-Britannian ja Irlannin sovinto, Itävallan ja Italian sovinto. Väitän, että täällä Böömissä, Määrissä, Sleesiassa, Baijerissa ja tietysti myös Slovakiassa ja Itävallassa on yhä uudelleen luotava väittelyn kautta jonkinlainen Euroopan integraatioprosessin alayksikkö.

Tulevaisuus on nurkan takana

Eikö Haiderin ja Zemanin sanaharkka annakin jo esimakua Euroopan sisäisestä piikittelystä Itävalta-Unkarin entisellä alueella, jolta emme voi välttyä? On mielestäni pinnallista väittää, että olemme vieraantuneet liikaa toisistamme: olemme köyhempiä kuin itävaltalaiset ja baijerilaiset, paljon vähemmän jumalisia kuin slovakit jne. Meidän kaikkien pitäisi ottaa tuo piikittely varauksella. Meillä tšekeillä, itävaltalaisillä, baijerilaisilla ja italialaisraukoilla ei ole vielä ollut aikaa päästää höyryä ja puhua suutamme puhtaaksi stereotypioista demokratian oloissa.
Mitenkäpä itävaltalaiset voisivatkaan viihtyä EU:ssa, kun osa perhettä on vielä Schengen-rajan takana? Itävallan liittopresidentin Klestilin ja Tšekin entisen pääministerin Klausin sukunimet sekä Wienin puhelinluettelo ovat vakuuttava todiste identiteettiemme moninaisuudesta kansallisessa mielessä. Haiderin ja Zemanin suukopu on pieni ja epämiellyttävä todiste Tšekin paluusta Keski-Euroopan politiikkaan. Kaikki vaalit, Saksan vaalit mukaan lukien, ovat tärkeitä Euroopan tulevaisuudelle ja meidän eri keskieurooppalaisten tulevaisuudelle Euroopassa. Itävaltalaisten kanssa käyty sananvaihto onkin se kuuluisa nipistys, joka varmistaa, että olemme lopultakin taas kotona, että kommunismin painajainen on päättynyt ja että meitä eivät EU:hun liityttyämme odota vain abstraktit kysymykset Euroopan tulevaisuudesta vaan että tulevaisuus on nurkan takana ja meidän on käytävä siihen käsiksi. Se ei ole tietenkään vain meidän tehtävämme — itävaltalaisilla, baijerilaisilla ja monilla muilla on myös työtä riittämiin.

Kirjoitus on julkaistu viikkolehti Mostyn numerossa 6/2002.
Suomennos Eero Balk

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *